|
|
| |
Kennel
Kennel Talvitaipaleen siperianhuskyt asustelevat Muonion Kätkäsuvannon kylässä,
läntisessä Lapissa.
Koirien määrä vaihtelee luonnollisesti hieman, mutta tällä hetkellä nassikoita on 35,
näistä neljä on alaskanhuskyja. Joillain näillämain koiramäärä toivottavasti pysytteleekin.
Talvitaipaleen siperialaiset tekevät talvisin töitä.
Kausi alkaa joulukuussa, jolloin pääasiassa ajetaan isolla, kelistä riippuen 8-14 koiran valjakolla
2 km metsäreittiä asiakkaat reen kyydissä istuen. Tammikuun alusta hankien pettämiseen matkat ovat
10-45km/päivässä, koirat 4-6 valjakoissa.
Kevättalvella huhti/toukokuussa on jo melko hyvin aikaa ajella myös aivan omaksi huvikseen, eri
kokoonpanoja sekä matkoja kokeillen.
Pentueita on Talvitaipaleen nimellä syntynyt kaksi:
SM-REK AVO-02 Rekimiinan Senna x Rekimiinan Pearl
Emänsä huumorintajua mukaillen nippanappa aprillipäivän välttänyt ensimmäinen pentue
syntyi aamuyöstä 2.4.2006
- Ayrton
- Ava
- Anouk
- Aimee
- Trulli
- Minkki joka eli päivän
- Button
Taiga Quest Beaver x SM-REK4-03 Hupihukan Kuura
saivat suurten odotusten perillisiä 7.12.2007.
- Huuru
- Pikku-Piika
- Kuuraparta
- Taiga
- surukseni kuolleena syntynyt kaunis valkoharmaa uros
Koirien taustoista:
Sattumien kautta suurin osa on polarspeedeja, kiitos Leena Jussilan Hupihukan siperialaisten :) Polar Speed –koirat tuntuvat hyvin omilta, sekä luonteeltaan että käyttöominaisuuksiltaan. Osassa koiria on myös tullatuulta sekä seppalaa.
Ensimmäinen pentue hopevuoritaustainen, joka miellyttää itseäni kovasti. Toisessa pentueessa neljännes anadyria, hyvin sopeutuvaisenoloisia ja maltillisia junnuja.
Pentuja Talvitaipaleen kenneliin syntyy lähtökohtaisesti omiin tarpeisiin ja vain erinomaisen työmoraalin sekä riittävät johtajaominaisuudet omaaville nartuille.
Uros valitaan nartun mukaan, sekä luonteen että rakenteen puolesta sopiva, hyvän asenteen omaava.
Syntyvien pentujen lukumäärästä riippuen jokunen saattaa etsiä uutta kotiakin, mielellään
valjakkoon, mutta pääasia kuitenkin että koirat voivat hyvin ja että jotain niiden kanssa touhutaan.
Koska jokaisella siperialaisten harrastajalla tulee olla myös ihan oikeita koiria, asustaa
meidänkin tarhassa kaksi kansalliskoiraa, suomenpystykorvat Väkkäräsalon Elmeri
ja Jahti-Impan Elmo.
Elmerille on jo ennen alkavaa kautta ammuttu 18 hirveä, lukuisia koppeloita ja metsoja, jopa muutama pyy, eikä se pyy ihan helposti anna itseään haukkua. Karhunkin perään on tämä kovapää kaksi kertaa lähtenyt. Me ihmiset sitten jähmetyttiinkin niille sijoilleen kun
se karhu siitä koppelohaukulta 25m päästä pyörähti.
Elmo on vasta lapsi, ensimmäinen varsinainen syksy alkamassa, mutta älykäs ja kuuliainen pystäri, silti hyvin irtautuva ja laajahakuinen. Elmo oli pikkupentuna matkassa safareilla, joissa se aina vei kaiken huomion huskyilta ja oli sillä ensimmäinen haukkukin
Konijänkän kotieläinpuistossa reilu kaksikuisena; ponihaukku.
Lopuksi lienee paikallaan esitellä Talvitaipaleen koiria palvelevat ihmiset:
Maiju Suominen, -66
Alun perin turkulainen, monen mutkan kautta Muonioon -03 muuttanut tuulen, meren ja saariston kuivakkaaksi tuivertama männynkäppyrä.
Koiria olen omistanut jo 8-vuotiaasta, ensin oli valkoinen länsiylämaanterrieri Nino, sitten walesin springerspanieli Julle, sen jälkeen novascotiannoutaja Fonsi. Siinä ohessa harrastus ja intohimo olivat hevoset ja kouluratsastus, jota Saksassakin kävin työn merkeissä kahteen otteeseen tekemässä.
Lappiin muuttaessa kouluratsastus aktiiviharrastuksena väkisin jää. Eräopaskurssin ja työharjoittelun kautta tutustuin rekikoiriin ja asia oli päivänselvä. Ei ole mikään ollut
sen yksinkertaisempaa. Hankin ensimmäisen sohvahuskyn Kennyn, joka ikävä kyllä jätti
tämän maailman liian pian. Sitten se toinen, ihan vaan kun…ja sille penikka kaveriksi
ja sit pari muuta…lopun voi lukea Sinisen Kirjan alkusivuilta ja jos se naurattaa nyt niin
ei naurata vuoden päästä. Omakotitalo oli jo, tarhat rakensin ja onhan se Transitkin ollut
sitten hankittava, lisäperäkärryboxeineen.
Rekikoirien kanssa työskentely on se mitä minä teen, syystreeneistä kevään viimeisille
reissuille. En tiedä hienompaa kuin aamuhämärissä lastata 15-25 koiraa matkaan, ajaa
lähes sata kilometriä lapin radiota kuunnellen, väkiste purra reissumiestä jossa juustoa
välissä, tietäen että seuraava lounas on monen tunnin päässä. Valjastaa kiljuvat koirat, vetästä safari hyvien tyyppien kanssa ja mukavat asiakkaat jalaksilla. Paluu tarhalle, turinat siitä mitä on koettu, kaikki on hyvin, koirille sopat ja rapsutuksia. Koirat autoon ja
kotiin…net juoksee tarhalle häntä tötteröllä…ruokinta. Omat saappaat hyvällä tuurilla
ehtii kuivua ennen seuraavaa aamulähtöä.
Jari Kaipainen, -60
Kepo. Pahaa-aavistamaton tilanteeseen saapunut. Pystykorvamies henkeen ja vereen.
Minkäs teetkään, kun metsämiesisänsä oli kotoisin samasta Sotkamon Paakin kylästä
kuin alun perin suomenpystykorvakin.
Kuusamon poikia, Muonion ja käsivarren seutuihin jo 80-luvun kalastusreissuilla tykästynyt, sittemmin tänne muuttanut metästysverinen hirvimies.
Oppi kättelyssä pysymään jalaksilla ja vietti vuorotteluvapaansa suurena apuna safarihommissa ja osin jalaksillakin, ihmetellen sitä että voiko olla hyvänkintuulisia
asiakkaita?!?
Koirista tarkemmat kuvaukset ”galleriassa”.
|
|
|
|
|
|
